VIIMEINEN RAUTAKANKI 30.6. 
Tuesday, June 13, 2006, 00:58
Näin on. Eli Rautakangen viimeinen lähetys on edessä niinkin pian, kuin kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kolme ohjelmaa on vielä luvassa ja sitten loppuu metalli Radio Cityn taajuuksilla. Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet kuunnella viime vuodet, jaksakaa vielä pari ohjelmaa...

Ennen loppua mennään kuitenkin tutun kaavan mukaisesti:
Perjantaina 16.6. haastattelussa on Brother Firetribe, jonka debyytti False Metal on herättänyt suuria tunteita suuntaan ja toiseen jo ennen julkaisuaan. Perjantaina otetaan selvää mistä on kyse.
Uutuuksia False Metalin lisäksi on luvassa mm. Profane Omenilta, Strapping Young Ladilta, Rotten Soundilta ja Gravelta.

Muistakaahan toki myös Myötätuulirock lauantaina Vantaalla, esiintymässä ovat Altaria, Viikate, Charon, Tarot, Amorphis, Stratovarius ja 69 Eyes, allekirjoittanut pöllöilee siinä väleissä lavalla puhumassa.


Back Next