Thursday, June 1, 2006, 09:47
Ote Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksestä 31.5.2006:
Suomeen kaksi uutta valtakunnallista kaupallista radiota
Valtakunnallinen radiotarjonta monipuolistuu. Kaksi lähes koko maassa kuuluvaa uutta radiokanavaa on saanut toimiluvan. Uusien kanavien toimiluvat saa Swelcom Oy. Yhtiö aloittaa rock-musiikkiin erikoistuvan sekä naisille suunnatun kanavan.
Valtioneuvosto myönsi valtakunnallisten ja paikallisradioiden toimiluvat 31. toukokuuta.
Valtakunnalliseen tarjontaan haluttiin toimilupakierroksella saada mahdollisimman monta erityylistä radiota.
- Toimilupapäätös tuo kilpailua radiomarkkinoille ja lisää radiotarjonnan monipuolisuutta. Uskon, että näin taataan toimialalle terve kehitys, liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen sanoo. Hyvää on myös se, että radioiden paikallisuus korostuu, ministeri Huovinen toteaa.
Kokonaan valtakunnallisella taajuuskokonaisuudella jatkaa Radio Nova (Oy Suomen Uutisradio Ab).
Lähes valtakunnallisen toimiluvan saavat Swelcomin lisäksi:
Pro Radio Oy
NRJ Finland (Energy)
Metroradio Finland Oy (Groove FM, Suomi POP ja Classic radio)
Kristillinen Media Oy (Radio Dei)
Radio Satellite Finland Oy (Radio Sputnik)
Ilman toimilupaa jäivät Sävelradio sekä nykyinen Radio City, jonka toimilupayhtiö Suomen Urheiluradio Oy ei hakenut toimilupaa.
Eli näin. Tämä tarkoittaa myös Rautakanki-ohjelman loppumista viimeistään vuoden lopussa. Kiitos vain kaikille kuuntelijoille, nostakaa malja ja haudataan ohjelma kunnialla.
5 comments
( 372 views )
Back Next





